Sitten ei muuta kuin hyvin ansaitulle
joululomalle! Nähdään jälleen
vuonna 2008 – onnellisten tähtien alla!
Maanantai 3.12.2007
Aivan fantastinen keikka eilen Balanssilla, kun
tahditimme kilpatanssijoiden harjoitusiltaa. Soitimme
duracelien tavoin vimmatusti yhdeksää
erilaista tanssia. Siinä olivat kapulat ja
sanat mennä sekaisin. Olimme intoutuneet
niin täysillä lattaritansseihinkin,
että mukana oli myös portugalinkielinen
Mas que nada -kappale.
Mutta hienosti homma hoitui. Paras palkinto olivat
iloiset ja onnelliset tanssijat, jotka tulivat
kiittelemään vielä monta päivää
keikan jälkeenkin. Ilo oli meidän puolellamme!
Torstai 8.11.2007
Häämessujen keikka lähestyy, joten
metsästämme kuumeista vauhtia uusia
kappaleita ohjelmistomme täydennykseksi.
Kyllä sanoilla on sitten suuri merkitys!
Monia ihania jazzkappaleita joudumme nyt hyllyttämään
Häämessuilla. Esimerkkinä "I
fall in love too easily... for it to ever last".
Tai "You don't know what love is, until you've
learned the meaning of the blues". Onneksi
maailma on täynnä myös ihania ja
positiivisia rakkauskappaleita.
Sunnuntai 28.10.2007
Aivan mahtava fiilis, kun soitimme yksityistilaisuudessa
Hotelli Linnassa eilen. Upeat puitteet soittaa
tunnelmallista jazzia vieraille. Ja mikäs
sen ihanampaa kuin, että vieraat lähtevät
tanssimaan musiikkimme tahdissa!
Vakiotanssijoiden Matti ja Tea Kantolan elegantit
ja glamour-henkiset show-numerot saivat yleisöltä
raikuvat aplodit.
Maanantai 15.10.2007
Työstämme kuumeisesti webbisivuja.
Sivuille tulossa ääninäytteitä
kesäkuun studiosessiostamme. |